Tietoa meistä
Olemme Pielisjoen koulun 9A-lumaluokka. Meidän luokkamme sai idean tutkia kierrätystä, koska huomasimme, kuinka tärkeää kierrättäminen on ympäristön kannalta. Haluamme ymmärtää paremmin, miten eri ihmiset ja kotitaloudet kierrättävät ja mitä haasteita siihen liittyy. Teemme tätä yhteistyössä Puhas Oy: n kanssa.
Aloitimme tekemään kyselyjä viime keväänä ja nyt toteutimme toisen kyselymme. Huomasimme, että useimmilla kotitalouksilla on hyvät kierrätystavat, mutta nykyisinkin suurelle osalle se on vielä tuntematonta. Esimerkiksi muovien lajittelu saattaa jäädä puutteelliseksi, ja jotkut perheet eivät aina tiedä, minne tietyt materiaalit tulee viedä. Yksi tärkeä huomio oli se, että vaikka kierrätysastiat ovat saatavilla, monia ei kiinnosta se.
Kierrätyksen parantamiseksi kotitalouksissa ja kouluissa olisi tärkeää lisätä tiedotusta ja ohjeistusta. Lisäksi olisi hyvä, että kierrätyspisteet olisivat vielä helpommin saavutettavissa ja selkeästi merkittyjä. Esittelemme kyselyä keväällä 2025 Sloveniassa.
Kierrättäminen on tärkeää ympäristön suojelemiseksi ja luonnonvarojen säästämiseksi. Edellisen kyselyn tulokset osoittavat, että kierrätys on monille jo tuttua, mutta tiedon lisääminen voi parantaa sen tehokkuutta. Haluamme taata kaikille mahdollisuuden puhtaaseen elämään nyt kuin myös tulevaisuudessa. Toivomme, että kyselyn kautta yhä useampi alkaisi kiinnostumaan kierrättämisestä.
31.1.2025 Siiri Kontkanen ja Danni Laakkonen

